keskiviikko 24. joulukuuta 2014

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulua odotellessa

Vihdoinkin tuli lumi maahan ja maisemat näyttää jouluisilta. Heti tuntuu kivimmalta laittaa joulua myös sisälle. Kyllä näitä maisemia kelpaa ihailla synkän ja sateisen syksyn jälkeen.












maanantai 27. lokakuuta 2014

Lokakuu lopuillaan


Niin se vaan on kohta Lokakuukin ohitettu. Kohta voi jo alkaa odottamaan joulua:) viime viikko oli syyslomaviiko ja siihen kuului tietty saunomista ulkosaunan tunnelmassa, hyvää ruokaa, syksyn näpertelyjä ja kauniita maisemia. Piha alkaa näyttää pikkuhiljaa värittömältä, mutta jotain syksyisiä tunnelmakuvia kerkesin sentään räpsiä.










perjantai 12. syyskuuta 2014

Ihana syksy

Kesä on aina ollut itselleni se paras vuodenaika, mutta kyllä syksylläkin on kaunista kun vaan katsoo tarkkaan. Ihanaa aurinkoista syksyä!









sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesä

Tää kesä on kyllä parasta aikaa. Piha on nyt kauneimmillaan;)













keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannus ohitettu

Vaikka kelit eivät juhannuksena olleet mitä parhaimmat, niin välillä kerkesin kuitenkin nauttia ulkona oleilustakin. Juhannukseen kuului tietenkin saunomista ulkosaunassa, hyvää ruokaa ja laiskottelua:) Toivottavasti ilmat alkavat tästä lämpenemään ja kunnon kesäkelit tulevat takaisin.










torstai 19. kesäkuuta 2014

Retroverhot

Löysin kirpputorilta( Arjen aarteet Hollolassa )ihanat retroverhot. Toinen koristaa meidän vessaa ja toisen pistin kokeeksi terassille. Raikastaa kummasti kumpaakin tilaa.






tiistai 6. toukokuuta 2014

Pientä muutosta terassilla

Meillä on lasitetut terassit sekä talon takana että edessä sisäänkäynnin yhteydessä. Jostain syystä se mistä tullaan sisään on aina ollut se sotkuisin. Takaterassille tulee laitettua myös kaikki kukat ja senkin takia se on ollut viihtyisämpi. Nyt siistittiin etummaista terassia kodikkaammaksi...kivempi tulla sisään kun on siistimpi:)





maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kyllä nyt kelpaa



Nyt tuntuu ihan kesältä. Lämpötilat on olleet kerrankin kohdillaan ja pääsiäisenä on meidän perhe  nauttinut  kunnolla hyvästä ruoasta terassilla, ulkoilusta, löhöilystä  riippumatossa, saunomisesta ja  kylmässä allasvedessä pulahtamisesta. On syöty mämmiä ja suklaamunia ja ihasteltu heräävää luontoa pihalla. Puhdetöitä kokeilin väsätä piikkilangasta ovikoriseen ja kukkapurkkiin sydämmen. Näistä tuli kyllä hauskoja. Kevät on kyllä PARAS vuodenaika!















torstai 17. huhtikuuta 2014

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Korviksia

Muutamat uudet korvikset on taas valmiina. Yhdet metalliruusukorvikset, yhdet pinkeistä puurenkaista tehdyt  ja korvikset, joissa anilininväriset pienet lasihelmet on  kiinnitettynä pisaranmuotoisiin metallilinkkeihin. Nää pisaranmuotoiset on omat suosikkini...vähän kookkaammat ja näyttävimmät korvikset kevään juhliin:)


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ihana keväinen päivä

Kovasta tuulesta huolimatta tänään on tuntunut KEVÄÄLTÄ! Päivään on kuulunut eka grilliruoka, saunominen ulkosaunassa ja muuten vaan keväistä fiilistelyä terassilla:)











perjantai 4. huhtikuuta 2014

Avainnauha

Keväisen raikas avainnauha lila-/pinkki sävyisenä. Helmimä on sekä lasihelmiä että muovihelmiä. Nauhassa on myös joitain harmaansävyisiä hematiihelmiä ja koristeena metallilukkoriipus.




perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kevät tulee



Vihdoinkin alkaa taas lämpötilat nousta:) keväällä on aina pakko saada uusia "killuttimia" ranteisiin. Rannekoruja keltaisista ja pinkeistä isoista puuhelmistä ja vähän juhlavampi rannekoru, joka on tehty kirkkaista särmähiotuista lasihelmistä. Omaa silmää miellyttää jotenkin toi pirteä keltainen rannekoru...kyllä nyt saa kevät tulla:)



Muutamia uusia korviksia oon myös tehnyt. Yhdet korvikset mustista käsinmaalatuista lamppuhelmistä ja mustat fasettihiotut korvikset.  


Isoista särölasihemistä tehdyt korvikset, joissa metallihelmihattu ja ihanat metallisydänkorvikset.







lauantai 15. maaliskuuta 2014

Talvi:(

Äkkiä se voi maisema vaihtua:( en tykkää yhtään talvesta...täytyy toivoa et lumet sulaa yhtä nopeasti kun tulivatkin ja päästään taas nauttimaan ihanista aurinkoisista keleistä.

Tältä näytti pihalla viime viikolla...




...ja tältä tänään.